Telttaretki suunnitteilla

Pitkästä aikaa lähden telttailemaan. Tarkoitus olisi ensi viikonloppuna suunnata johonkin suhteellisen lähelle viettämään yksi yö teltassa. Tämä on osa itselleni asettamaa tavoitetta viettää aikaa enemmän luonnossa ja retkeillä.

Viime lauantaina hommasin retkikeittimen, en maailmankuulua Trangiaa, mutta vastaavan halpismerkin – Otso-merkkisen keittimen. Tuumailin, että tuo saattaisi kattaa omat tarpeeni, jotka eivät kuitenkaan ole vallan mahdottomat. Ainakaan vielä tällä hetkellä.
Makuupussit löytyvät jo vanhastaan omasta takaa ja käsittääkseni se on kolmen vuodenajan pussi, eli pitäisi pärjätä sillä.
Telttana toimii Haltin Vaelluskupoli 2, jonka sain lahjaksi pari vuotta sitten, mutta tosi testiin se ei ole vielä päässyt. Lähinnä pihamaalla ollut pystytettynä.
Välineiden toimivuudesta voinkin kirjoitella sitten retken jälkeen paremmin.

Nyt olisikin sitten tavoitteena löytää sopiva paikka telttailulle. Olen kysellyt Facebookin ilmoitustaululla hyviä vinkkejä paikallisilta ja selannut Retkipaikka.fi-sivustoa.
Tarkoituksena löytyy jokin hyvä lokaatio Varkauden lähettyviltä, noin 50 kilometrin säteellä. Vaatimuksena paikalle on se, että siinä olisi järvi tai jokin muu vesistö, maasto kuivaa ja sopiva teltan pystyttämiseen. Muita vaatimuksia en ole asettanut, koska reissun tarkoitus on lähinnä teltassa yöpyminen ja kokemuksen hankkiminen.
Ei siis ole tarvetta silmiä hiveleville maisemille tms. Rauha ja teltalle sopiva maasto riittää. Niin joo, ja se olisi positiivista että suhteellisen lähellä pääsisi autolla. Siirtyminen paikalle tapahtuu sen verran illasta, että pitkään vaellukseen telttapaikalle ei ole mahdollisuutta.
Onko kellään hyviä sisäpiirin ideoita paikan suhteen?

Retkeä odotan jo innolla, suuntautuipa se mihin tahansa!

Ajatuksia? Jaa ne minulle ja muille!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s