Putkiaivoisia (h)ajatelmia luonnosta.

Kuten viime aikoina julkaisuistani on voinut havaita, olen innostunut kovastikin retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta. Mitä sitten siitä saan? Miksi hakeutua metsään tai erämaahan kun ”helpommalla” voisi päästä muualla?

Aiemmin metsä ja luonto on ollut ihmisille elinehto eli paikka hankkia ruokaa ja elantoa. Minulle se ei suinkaan ole sitä. En metsästä, enkä juurikaan myöskään kalasta. Marjoja poimin joskus, mutta nekin enemmän menevät muiden perheenjäsenten suihin. Minulle metsä ja luonto antaa jotain muuta kuin konkreettista ja käsinkosketeltavaa hyötyä.

Suurin oivallukseni, mitä luontoon tulee (tai ylipäätänsäkin) on ollut se, että en lähde luontoon kiirettä pakoon. En karkuun melua enkä virkistäytymään tai mitään muutakaan sellaista. En lähde hakemaan luonnolta ja luonnossa olemiselta mitään.
Lähden luontoon kokemaan. Lähden kokemaan sitä mitä sillä on tarjota. Nauttimaan olosta.
Olen huomannut, että hakeminen ja kokeminen ovat aivan eri juttuja. Voin hakea virkistäytymistä luonnossa, mutta kokemalla sen saavutan paremmin. Kokemalla kaikkoaa myös se kiire (metsä on muuten harvoja paikkoja jossa olen huomannut, että en katso kelloa) ja kokemalla löytää myös sen ihanan hiljaisuuden, jossa on ääniä mutta ne eivät ole keinotekoisia.
Kaikki tietävät luonnon eheyttävän ja voimaannuttavan vaikutuksen. Lähde hakemaan sitä, niin et löydä. Lähde kokemaan se, niin se tulee luoksesi huomaamatta. Tavoittelematta hyötyjä, hyödyt tavoittaa sinut. Nurinkurista!

wp-1472914313043.jpg
Kahvi on hyvää. Ulkona nautittuna se on vielä parempaa.

Luonto antaa, mutta voi myös ottaa paljon. Enkä vain tarkoita luontoäidin hirmustumista, vaikka se onkin asia, jossa ihmisiä viedään kuin litran mittaa.
Puhun nyt harrastuksen muuttamisesta työksi.
Juttelin tässä pari päivää sitten entisen eräoppaan kanssa. Hän kertoi tehneensä harrastuksesta työn ja opiskelleensa siitä ammatin. Vituiksihan se meni!
Asiakkaat oli nuotiotulilla hehkuttanut kuinka tyypillä on unelmaduuni. Heiltä jäi kuitenkin tajuamatta se, että kyseinen reissu oli jo päivän neljäs, valmistelu on enemmän kuin puoli toteutusta ja jatkuva suu virneessä asiakkaiden edessä oleminen on raskasta. Varsinkin kun kaikki tapahtuu paikassa, jonka pitäisi rauhoittaa ja virkistää. Paikassa, joka tällekin herralle oli ennen tarkoittanut hiljaisuutta ja omaa aikaa.
Hommasta meni siis maku. Tuosta on vuosia aikaa ja vasta viimeisenä parina vuotena tyyppi on alkanut uudelleen nauttia luonnosta. Löytänyt sen mitä kadotti. Itse sanoisin tässä kohtaa, että elannon hankkiminen maksoi enemmän kuin mitä palkka antoi.

wp-1472914400192.jpg
Istun ja olen hiljaa. Mielelläni.

Itse olen lapsuuteni kasvanut pienellä kylällä ja jokaisen asuttamamme talon läheisyydestä alkoi välittömästi metsä ja luonto.
Myöhemmiten kaupunkilaistuin (löytyyköhän tuollaista sanaa sanakirjasta?) ja luonnon osuus jäi pienemmälle. Ehkä siinä oli vaihe, jolloin oli ”hienoa” asua kaupungissa. Menoa ja meininkiä. Silti loppujen lopuksi en varmaan siitä koskaan ole kuitenkaan täysillä nauttinut.

Kaupunkijakson jälkeen muutin maalle, keskelle korpea ja siellä tunsin oikeasti oloni hyväksi. Suurempien kaupunkien jälkeen oli luksusta asua keskellä metsää, paikassa jossa ei häirinneet autot eikä naapurit. Monet ihmetteli miten voin siellä asua, mutta ehkä olen siinä mielessä rauhaa ja yksinäisyyttä rakastava. En ole erakko, mutta en tarvitse myöskään ihmisiä lähelleni jatkuvasti. Ja tämä siis koskee muita kuin perhettäni.

Nykyään asun pienessä kaupungissa ja tämä sopii minulle. Puolivälin krouvi – vaihtoehto jossa on mukana tietty rauhallisuus ja luonto (aitona, ei istutettuna), mutta myös matkojen lyhyys. Korvessa asuminen kun yleensä lisää myös työmatkaa ja kauppamatkaa.

Nyt olen ”löytänyt” myös luonnon uudelleen. Löytäminen on tapahtunut oivalluksen kautta. Oivalluksen, josta ylempänä mainitsin.
Nautin suunnattomasti luonnosta ja huomaan haaveilevani vaelluksista sekä myös päiväretkistä. Kauan se oli poissa, oikeastaan koko aikuisikäni.
Tervetuloa takaisin – ilo on kokonaan minun puolellani!

-JiiKoo-

2 Replies to “Putkiaivoisia (h)ajatelmia luonnosta.”

  1. Olipa hyvä kirjoitus!
    Kommentoin jo fb:n puolella mutta itseäni toistaen kirjoitan saman myös tänne. Itselleni luonto merkitsee paikkaa rauhoittua. Siellä ei ole kiire minnekään, siellä ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä näyttää joltain mitä ympäröivä yhteiskunta odottaa. Saa olla vain oma vajavainen itsensä. Luonto antaa voimaa myös arkeen.
    Luontoon ei lähdetä ottamaan mitään, sieltä saadaan. Näin on metsästämisen, kalastamisen ja marjojen- ja kasvienpoiminnan kanssakin.
    Pidän luonnossa kiireettömästä liikkumisesta kameran kanssa. Yksin hiljaa liikkuessa linnutkin tulevat lähelle kuvattavaksi. Samalla ehtii havainnoida kaikkea ympärillä olevaa. Erityisesti yksin liikkuessa nautin siitä rauhasta, joka ympärillä on. Suosikkini luonnossa liikkumiseen on kanootti. Se ei jätä jälkiä, se on hiljainen ja sillä voi liikkua pitkiäkin matkoja päivän aikana vaikka tavaraa olisi runsaasti.

    Tykkää

    1. Kiitos! :)
      Nimenomaan tuo, että mennään saamaan eikä ottamaan on se pointti! Ainakin minulla. Toki se kaikilla on omansa :) olen vain huomannut, että menemällä ottamaan, lisää vain sitä samaa rutiinin omaista kiirettä itselleen jonka muu arki jo itsessään tuo. Menemällä saamaan, saa myös kiireen ja suorittamisen poistettua.

      Kanootti on väline, joka itseänikin on alkanut kiinnostamaan. Varmaan viimeistään ensi kesänä pitää sitäkin kyllä kokeilla :)

      Tykkää

Ajatuksia? Jaa ne minulle ja muille!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s