Vartin hengähdys

Luonnolla on todistetusti rentouttava ja virkistävä vaikutus suurimpaan osaan ihmisistä.
Siellä ei tarvitse samoilla eksyksissä tuntitolkulla saadakseen uutta virtaa, sillä aivojen narikkaan laitto onnistuu vaikka ihan vaan vartissakin.

Vein poikaani futistreeneihin ja tunnin kestävien treenien aikana kävin hoitamassa asioita ja tein vartin ”kuuppalatauksen” lähimetsässä. Enkä edes missään asianmukaisissa retkeilyvaatteissa, sillä tällä kertaa olin liikenteessä ihan farkut ja tennarit jalassa.

 

Ajoin autolla Varkauden Ruokojärven lintutornin lähettyville, pysäköin kääntöpaikalle ja lähdin metsän siimekseen polkua ja hetikohta alkavia pitkospuita pitkin kohti lintutornia ja sen laavua.

Screenshot_2017-05-11-18-01-28
Ruokojärven lintutorni on helposti saavutettavissa jos haluaa vain piipahtaa jossain laavulla luonnon helmassa.

Kuuntelin kävelessä lintujen viserrystä ja nautin auringonpaisteesta ensin omin silmin ja sitten kameran etsimen läpi katsottuna.

LRM_EXPORT_20170504_174625

Tornin lähelle saavuttuani huomasin, että paikalle oli ennen minua tullut jo muitakin. Savu nousi nuotiosta puun runkoja sivellen kohti taivasta ja laavulta kuului hiljainen puheensorina. Oli helppoa kuvitella noiden laavulla olijoiden nauttivan siitä mitä heillä siinä hetkessä oli. Auringonpaiste, savun tuoksu ja hiljaisuus.

LRM_EXPORT_20170504_174739

Tällä kertaa annoin noiden toisten luonnosta nauttivien olla omassa rauhassaan ja hiljakseen käännyin takaisin autoa kohden.
Matka kääntöpaikalta laavulle/tornille ei ole pitkä, joten liiankin nopeasti olin taas takaisin autolla.

Kaikkinensa vietin metsässä noin vartin verran, mutta tuokin aika teki tehtävänsä.
Hetki pois asfaltin ääreltä, kauempana autojen äänistä ja paikassa jossa vihreä on yksi hallitsevista väreistä, rentoutuu oikeastaan nopeammin kuin missään muualla. Tai näin ainakin omalla kohdallani.

Luonto ei varmastikaan kaikille sovi. Tai jos sopisikin, niin kaikki ei siitä kuitenkaan tykkää. Jokainen tehköön sen itse valitsemassaan paikassa, mutta joka tapauksessa suosittelen lämpimästi jokaista löytämään itselleen sen paikan, jossa päänsä voi tyhjentää!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

-JiiKoo-

Ajatuksia? Jaa ne minulle ja muille!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s