Helppoa luontoa

Kaupallinen yhteistyö: Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Metsäkartano.

LRM_EXPORT_20170616_141222

Sain mahdollisuuden lähteä vierailemaan Metsäkartanolla Rautavaaralla ja tutustua heidän toimintaan ja palveluihin oman testijoukkoni kera.
Testijoukolla tarkoitan tässä yhteydessä perhettäni, eli avopuolisoani ja mukuloita x 3 (joilla ikämittarit näyttävät 7-, 8- ja 9-vuotta). Joukkio oli siis kaiken kirjava ja pystyimme varsin kattavasti testaamaan miten helppoa/käytännöllistä on lomailu Metsäkartanolla kun pitäisi tyydyttää erilaisia tarpeita eikä niistä pienimpänä ole hyperaktiivisten lasten liikkumisen tarve ja lyhyt kyky keskittyä tekemään yhtä juttua pitkäksi aikaa.
Nooh, ehkä edellä mainittu on hieman kärjistettyä, mutta lapsiperheet tietävät kuitenkin mistä puhun :)

LRM_EXPORT_20170620_204627
Viitat ohjaavat ilmansuunnan aktiviteetteihin.
LRM_EXPORT_20170620_204456
Lomahuoneistoja.

LRM_EXPORT_20170617_185657

Oma minilomamme koostui kahdesta yöstä lomahuoneistossa, jossa olisi ollut tilaa isommallekin porukalle. Lisäksi pakettiimme kuului vapaa mahdollisuus käyttää paikan aktiviteetteja oman mieltymyksemme mukaisesti. Ohjaajaa vaativiin aktiviteetteihin emme tällä kertaa sotkeutuneet, vaan pyrimme pitämään loman mahdollisimman omatoimisena.
Paketti oli puolihoidolla, eli ruokailuista siihen kuului aamiainen ja päivällinen. Samanlaisia paketteja saa kuka tahansa varattua itselleen ja veikkaanpa, että Metsäkartanon porukka sorvaa paketteja mahdollisuuksiensa rajoissa asiakkaan toiveiden mukaan.

LRM_EXPORT_20170620_204706
Ruokasalia.

Saavuimme paikan päälle torstaina iltapäivästä ja päivällinen oli ensimmäinen meitä kutsunut asia. Tämän jälkeen valloitimme rannan, joka sanalla sanoen oli mahtava! Pehmeää hiekkaa noin 150 metrin matkalta ja me viisi olimme ainoat rannalla olijat. Mikäpä siinä oli ollessa!
Ranta oli myös matalapohjainen ja soveltui hyvin lasten uimapaikaksi. Niin hyvin, että ensimmäisenä iltana emme oikein muuta ennättäneet tekemäänkään kun ranta vei täyden huomion niin lapsilta kuin aikuisiltakin :)
Rantailun jälkeen lämmitimme huoneistossa saunan ja lasten mennessä nukkumaan ja itse käytyäni pienellä kuvaussessiolla rannalla, siirryin takaterassille istuskelemaan, katsomaan tyyntä järveä ja kuullostelemaan hiljaisuutta. Siinä kun vielä käki alkoi kukkumaan, niin mieli lepäsi ja rento olo tuntui päästä varpaisiin.

LRM_EXPORT_20170620_204902
Alueen metsätkin on täynnä polkuja jos mielii niitä käyttää asfaltoidun pihan sijasta.
LRM_EXPORT_20170615_173108
Rauhaisa ranta.
LRM_EXPORT_20170615_173057
Seesteinen, tyyni järvi.
LRM_EXPORT_20170620_204941
Askeleet…

LRM_EXPORT_20170616_141330

Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen jakaannuimme kahteen porukkaan, molemmat puuhaamaan omia mielijuttujaan. Toinen porukka lähti taas rannalle ja itse otin keskimmäisen mukuloista matkaani ja lähdimme etsimään Pumpulikirkkoa eli paikallista hiidenkirnua.
Aikaa ja juniorin jalkoja säästääksemme ajoimme autolla niin pitkälle kuin pääsimme Pumpulikirkon suuntaan. Metsäteitä paineltuamme tulimme ”parkkipaikalle”, josta lähti viimeinen polkuosuus kohti tuota hiidenkirnua. Käveltävää suuntaansa jäi vielä 1,5 kilometriä.
Kirjoitan tästä patikoinnista ihan oman juttunsa myöhemmin.

LRM_EXPORT_20170617_185250
Polulta hiidenkirnulle.

Hiidenkirnulta palatessamme päätimme myös etsiä sen kuuluisan Hevonkuusen. Metsäkartanolla tuo Hevonkuusi tarkoittaa pientä erämaamökkiä saunoineen, joka sekin on vuokrattavissa niin halutessaan.
Maantien varresta löytyi selkeä kyltti kohteeseen, mutta sitten tilanne vaikeutuikin huomattavasti. Pienempiä hiekka- ja metsäteitä alkoi jakaantumaan suuntaan jos toiseenkin ja niissäpä ei enää ohjausta ollutkaan (tai ainakaan meidän silmiin ei osunut). Kartan olin tietysti jättänyt lahjakkaasti mökille, joten teiden valitsemisesta tuli lähinnä kolikonheittoa mihin suuntaan kulloinkin lähdettiin kokeilemaan.
Aikamme ajettuamme päämäärättömästi jouduimme luovuttamaan ja toteamaan, että Hevonkuuseen ei tällä(kään) kertaa jouduttu eikä päästy.

LRM_EXPORT_20170617_184207

 

Iltapäivästä lähdimme koko perheellä testaamaan liikunta- ja kuntosalia. Salit oli suht hyvin varusteltu ja peleistä lähti lahjakkaasti käyntiin mm. sulkapallo, salibandy, korisheittokisa, taitorata ja monet muut salilajit.
Myöhemmin kävimme vielä hakemassa välinevarastosta polkuautoja sekä polkupyöriä, jonka jälkeen oli vuorossa ”rata-ajot”. Pientä kisaa oli välittömästi huomattavissa ja yksi jos toinenkin kiilasi takaa tulevan eteen ihan vaan sen vuoksi ettei ohi pääsisi! Reidet maitohapoilla sitä sai sinkuttaa menemään, mutta hauskaa se oli. Juuri niin hauskaa kun sen lapsuudestakin muisti olevan!

LRM_EXPORT_20170616_181426
Tyylikäs Jeeppi!

Illasta palasimme vielä rannalle pulahtamaan ja kiersimme saunan kautta nukkumaan. Seuraavana päivänä oli kuitenkin (valitettavasti) aamiaisen jälkeen lähtö ajomatkalle ja takaisin kotiin päin.

LRM_EXPORT_20170617_184512

Ottaen huomioon, että Metsäkartanolta ja lähiympäristöstä löytyy kokeilemiemme asioiden lisäksi vielä mm. melontaa (tämän jätin väliin, koska kajakit eivät olleet melontakunnossa), frisbeegolfia, metsägolfia, hyrlinkiä, geokätköilyä ja lähes 40 km patikointipolkuja niin täytyy sanoa, että paljon jäi vielä kokematta ja tekemättä tällä reissulla. Tarkoituksenamme kun ei kuitenkaan ollut hikihatussa juosta kaikkea kokeilemassa vaan ennemminkin pitää rauhallinen koko perheen loma ja nauttia ajastamme ja siitä mitä teemme.
Vielä jos haluaa yllämainittua repertuaaria jollain lisätä, niin mainittakoon että Metsäkartanon läheisyydestä löytyy myös Tiilikkajärven Kansallispuisto.

LRM_EXPORT_20170616_141305

LRM_EXPORT_20170617_184817
Pienempi rantasaunoista. Näitä löytyi kaksi, isompi oli rannan toisessa päässä.

Yhteinen nimittäjä kaikelle tekemiselle Metsäkartanolla on luonto. Alue kaikkinensa on kauniissa niemessä ja aluetta kaunistaa helppokulkuinen mäntymetsä.
Rakennukset on pyritty sulauttamaan luontoon mahdollisimman hyvin ja siinä on itse asiassa onnistuttukin. Luonto on mukana niin ulkona kuin sisälläkin.
Luonnon lisäksi tekemistä värittää se rauha – niin henkilökunnan tekemisessä kuin yleisessä ilmapiirissäkin. Meidän kanssa yhtä aikaa tuolla oli muutama leiriryhmä (tai joku muu vastaava), sekä joitakin muita matkailijoita mutta siltikin tuntui että saimme olla joka paikassa aivan omassa rauhassamme.

LRM_EXPORT_20170616_141158

Rauha ja seesteisyys yhdistettynä luontoon ja luonnonääniin luo sellaisen maiseman niin silmille kuin mielellekin, ettei siitä vaan voi olla tykkäämättä. Moottoriveneiltä kielletyllä järvellä lipuva vesilintu, käen kukunta jossain lähellä, metsän taakse laskeva aurinko ja puissa humiseva tuuli jo pelkästään teki lomailusta ajomatkan arvoisen vaikkei tällä kerralla ”eräilyyn” niin ennättänytkään paneutumaan.

LRM_EXPORT_20170617_184409

Huoneistoa tukikohtana pitäen oli helppoa touhuta ja nauttia luonnosta lastenkin kanssa. Nimenomaan helppoa!
Kävely suoraan ruokapöytään (ruoka oli hyvää ja konstailematonta kotiruokaa), mielekäs aktiviteetti lapsille, jokaisen oma rauha majoituksessa ja sauna päivän päätteeksi ovat sellaisia asioita joista voi perhelomalla maksaakin. Mainitut asiat tekevät lapsiperheelle hunajaa ja loman jälkeen aikuisetkin tuntevat olonsa levänneeksi.
Aina sen luonnon ei tarvitse olla kilometrien patikoinnin ja tavaroiden kantamisen takana. Sekin on parhautta, mutta niin oli tämäkin!

LRM_EXPORT_20170616_141120

Eikä paikka ole vain perhematkailun helmi Savon takamailla, vaan yhtälailla tuosta luonnosta nauttisi varmasti myös kahdenkeskisellä matkalla, jolloin voisi myös esimerkiksi patikointipolkuja hieman pidempiä matkoja kuluttaa – niin tietysti sillä varauksella että saisi toisen osapuolen pois sieltä mahtavalta rannalta! :D

Tätä paikkaa on helppo suositella muillekin!

Hyppää Metsäkartanon sivuille tästä.

-JiiKoo-

LRM_EXPORT_20170617_184949

LRM_EXPORT_20170617_185059

 

3 Replies to “Helppoa luontoa”

  1. Kaunista Suomen luontoa!
    Metsäkartano on hieno paikka. On käyty muutaman kerran porukalla, ja koskaan emme ole pettyneet näkemäämme ja kokemaamme!

    Liked by 1 henkilö

Ajatuksia? Jaa ne minulle ja muille!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s